1. luku, jossa von Humus hukkaa päitä

Sairaalan pohjakerroksessa, patologisen osaston yhteydessä sijaitsi syväjäädyttämö. Siellä oli pakastettuna kahdenkymmenen rikkaan ruumiit ja kuudenkymmenen vähän varattomamman päät.

Suurella ja kalliilla mainoskampanjalla markkinoitiin varakkaille mahdollisuutta, kun muuta keinoa ei enää ollut, jäädytyttää ruumiinsa odottamaan lääketieteen kehitystä. Ehkä joskus keksittäisiin hoito heidän kuolemantautiinsa.

Syväjäädyttämöstä oli vastuussa patologi Otto von Humus. Hän oli järjestänyt ruumiit kolmeen kerrokseen, kullakin ruumiilla oli oma nimilapulla varustettu lokeronsa. Alariviin von Humus oli sijoittanut lihavat vuorineuvokset Karhusen ja Ruutanan, kolme ulkoministeriä ja viisi pankinjohtajaa, kaikki osuuspankkilaisia.

Keskirivissä lepäsivät ammattiyhdistysmiehet Rehunen ja Saapas sulassa sovussa STK:n Björstromin kanssa. Asetelma huvitti Otto von Humusta suuresti.

Loput paikat oli myyty ulkomaisille ruumiille, syväjäädyttäminen Suomessa oli näet huomattavasti halvempaa kuin esimerkiksi USA:ssa, josta tämä loistava bisnesidea oli peräisin. Ulkomaalaisten nimilappujen kanssa von Humuksella oli pieniä epäilyksiä, ne olivat saattaneet hieman seota. Mutta he voisivat sitten herättyään selvittää sotkun helposti. Se ei olisi suuri vaiva.

Päiden henkilöllisyydestä ei sensijaan voinut erehtyä. Hän oli kaikonäköisesti liimannut Pertin kanssa nimilaput siististi pakastepäiden otsanahkaan. Patologimme teki parhaillaan inventaariota. Hän laski päitä, ...49...50..51... Päitä oli liian vähän. Luettelon mukaan niitä piti olla 60, mutta vaikka kuinka von Humus laski, hän päätyi lukuun 51. Mikä nyt eteen?

Ylilääkäri Juliukselle tästä ei voisi puhua, päät olivat maksaneet hoidosta kovan  hinnan. Von Humus tönäisi mustan kissansa jaloistaan ja 
pohti kadonneiden päiden mysteeriä lievän pakokauhun vallassa.  Jäädyttäminen ei ollut mitään halpaa touhua.

Von Humus oli ylpeä syväjäädyttämöstään ja päätti olla sitä yhä. Puuttuvat päät hän päätti, jos ei nyt unohtaa, niin ainakin painaa mielessään taka-alalle. Samoin kuin silloin kun syväjäädyttämö oli päässyt sulamaan. Sähkölaitos oli pikkumaisuuksissaan pistänyt sähköt poikki maksamattomien laskujen vuoksi, eikä varageneraattori riittänyt kaikille osastoille. Von Humus ei ikinä antaisi anteeksi tohtori Imelda Maitoruvelle, että tämä oli saanut johtaja Juliuksen vakuuttuneeksi, että lastenosasto oli muka tärkeämpi kuin patologian. - Jumalauta, von Humus oli puuskahtanut Maitoruvelle, - minulla sentään on tuolla alhaalla muutama ministeri, pankinjohtajia ja exhumoitu entinen presidentti. Sinulla on kaikki paikat täynnä pelkkiä pentuja. Imelda oli todennut ilkeästi, että hänen potilaansa olivat sentään elossa, von Humuksen kauan sitten jo kylmenneitä.

- Kylmenneitä, KYLMENNEITÄ! Jumalauta, jos en saa sähköä syväjäädyttämöni sulaa. Kuten sitten kävikin.

Pakinaperjantain 60. haaste oli 60.